Jo vuosia tiimissämme työskennellyt ja erikoishammaslääkäri Kristo Ivanovin ohjauksessa oppinut hammaslääkäri Jaroslav Skrut on kovan kilpailun kautta päässyt Tarton Yliopiston hammaslääkereiden erikoistumiskoulutukseen opiskelemaan restoratiivisen hammashoidon erikoishammaslääkärin tutkintoa.
Hammaslääketieteiden erikoislääkäriksi on erikoistumassa myös lääkärimme Silvia Saukas, joka on tänä vuonna valmistunut Tarton Yliopistosta lääketieteellisestä tiedekunnasta arvosanoin cum laude!
Erikoistumisopinnot suu- ja leukakirurgian erikoislääkäriksi aloitti lääkärimme Kristina Kull, joka väitteli lisensiaatiksi ylilääkärimme Ivanovin ohjauksessa.
”Hyvän materiaalin muotoilu ei ole vaikeaa. Ennen kaikkea ovat nuoret työkaverimme itse ahkeria ja pärjääviä. On hienoa, että yhä enemmän arvostetaan jatkuvaa itsensä kehittämistä ja opiskelua, onhan lääkärinkin ammatti elinikäistä oppimista!” totesi Kristo Ivanov
Kaikki hienon työn tehneet nuoret lääkärimme ottavat asiakkaita vastaan myös meidän klinikoissamme, lääkäri Kull syksystä alkaen pienen kesäloman jälkeen. Paljon onnea ja menestystä omalla tiellänne toivoo Nordic Hammasklinikan tiimi!